Jouluisia herkkuja
Perinteinen täytetty joulukalkkuna (Puolikuu)
n. 8 ruokailijalle

1 pakastettu kokonainen kalkkuna (3 1/2 - 4 1/2 kg)

Täyte:
50 g kuivattuja aprikooseja pieninä kuutioina
50 g pekonia pieninä paloina
1 omena kuorittuna ja pieninä paloina
2 varsisellerin vartta pieninä paloina
1 sipuli silputtuna
75 g paahdettua leipää ilman reunoja murustettuna
1 kananmunan keltuainen
1/2 sitruunan mehu
suolaa
mustapippuria

Paiston ajaksi kalkkunan pinnalle 120 g pekonia siivuina

Ota kalkkuna jo noin 2 vrk ennen paistamista joko kylmiöön tai huoneenlämpöön. Puhdista pinta ja sisus mahdollisesta nesteestä esim. talouspaperilla. Valmista täyte. Laita aprikoosit pieneen kulhoon ja kaada päälle vettä siten, että ne juuri peittyvät. Anna turvota. Paista täytteen pekoni rapeaksi teflonpannulla, lisää omena, varsiselleri ja sipuli ja sekoita tasaiseksi massaksi. Ota täyte pois liedeltä ja lisää paahtoleipä, kananmunan keltuainen, sitruunamehu, hieman suolaa ja maun mukaan mustapippuria, sekoita.

Lusikoi täyte puhdistetun kalkkunan sisään ja mausta pinta runsaalla mustapippurilla. Sido siivet ja koivet vahvalla langalla tiiviisti kiinni kalkkunan kylkiin ja asettele jäljellä olevat pekonisiivut kalkkunan pinnalle estämään kalkkunan kuivumista paiston aikana.

Nosta kalkkuna uunipellille ja paista 225 asteessa 30 min. Valele kalkkunaa paistoliemellä. Mikäli paistoliemi on kokonaan haihtunut, kaada noin 1 dl vettä uunipellille. Jatka paistamista 175 asteessa 2 1/2 - 3 tuntia. Poista pekonit pinnalta ja jatka paistamista 225 asteessa vielä noin 30 min. Varmista kypsyys kalkkunan paksuimmista kohdista (esim. rinnan päältä) ohuella tikulla. Kalkkuna on kypsää kun siitä valuva neste on kirkasta.

Poista sidontalangat ja kaavi täyte erilliseen tarjoilukulhoon ennen tarjoamista.

60 g kypsää kalkkunaa on PV-annoksina 1 keltainen, yksi annos täytettä (1/8) sisältää 0,25 keltaista + 0,75 vihreää + 2 punaista.

Sivun yläreunaan


  Hämäläinen perunatuuvinki (Kaisili/PV-ohje)
12 annosta
Pisteitä/annos (1,5 dl): 2,5 Pisteitä/ohje: 32

2,5 kg jauhoisia perunoita
vettä
1 rkl margariinia
0,75 dl vehnäjauhoja
n. 6 dl rasvatonta maitoa
(2 tl suolaa)

1. Keitä pestyt perunat kuorineen suolattomassa vedessä. Kuori kypsät perunat kuumina ja survo margariinin kanssa soseeksi. Anna hieman jäähtyä.

2. Lisää lämpimään seokseen 1/3 osa vehnäjauhoista ja anna seistä lämpimässä paikassa kattilassa peitettynä. Sekoita soseeseen loput jauhoista kahdessa erässä. Imeltyminen kestää 4-5 tuntia.

3. Lisää maitoa niin, että syntyy löysähkö puuro ja mausta halutessasi suolalla. Kaada seos 3 litran uunivuokaan. Älä täytä reunoihin asti, sillä seos kuohuu uunissa. Paista 150 asteessa noin 3 tuntia, kunnes laatikon pinta on kauniin ruskea.
Sivun yläreunaan
  Lanttulaatikko (Kaisili/PV-ohje)
8 annosta
Pisteitä/annos: 0,5 Pisteitä/ohje: 4

1-1,5 kg lanttua kuutioina
1 kasviliemikuutio
vettä
5 dl keitinlientä
0,5 dl Pirkka-kasvirasvakermaa (rasvaa enintään 15 %)
0,5 dl Pirkka-vehnäjauhoja
0,25 tl inkiväärijauhetta
0,25 tl valkopippuria jauhettuna
1 tl Pirkka-margariinia voiteluun

1. Keitä lanttukuutiot kasviliemessä täysin kypsiksi. Ota keitinliemi talteen ja soseuta lantut kuohkeaksi tehosekoittimella tai puristamalla siivilän läpi.

2. Sekoita vehnäjäuhot, kasvirasvakerma ja n. 0,5 dl jäähtynyttä keitinlientä keskenään ja lisää lanttusoseeseen. Lisää tarvittaessa keitinlientä ja mausta sose inkiväärillä ja valkopippurilla.

3. Kaada lanttusose voideltuun vuokaan ja paista uunin alaosassa 150 asteessa noin 1,5 tuntia, kunnes pinta on kauniin ruskea.

Sivun yläreunaan
  Nolla-pisteen lanttulaatikko (Sirkkaliisa)
8 annosta

1-2 lanttua
1 l vettä
1 kasvisliemikuutio
ripaus suolaa
1 rkl siirappia

Pinnalle:
2 tl juoksevaa margariinia
2 rkl leseitä

Kuoritut lantunpalat keitetään kasvisliemessä pehmeiksi ja survotaan soseeksi, maustetaan siirapilla.
Survos voideltuun leseytettyyn vuokaan.
Paista 200 asteessa 45-60 minuuttia. Yksi annos 0 poistsia, koko 8 hengen annos 2 pointsia.

Sivun yläreunaan


  Perinteinen lanttulaatikko (Puolikuu)
6 annosta

1 - 1 1/2 kg lanttuja
50 g maitojauhetta (1 dl)
1 dl korppujauhoja
1/2 tl valkopippuria
1/2 tl muskottipähkinää
1/2 tl suolaa
2 tl margariinia
2 rkl vehnäleseitä

Kuori ja kuutioi lantut ja keitä ne pehmeiksi (noin 15-20 min). Kaada keitinliemi talteen ja survo lantut. Sekoita maitojauhe ja korppujauhot 5 dl:aan jäähtynyttä keitinlientä. Lisää lanttusurvos, pippuri, muskottipähkinä ja suola ja sekoita.

Voitele vuoka margariinilla ja kaada lanttuseos vuokaan. Kuvioi pinta lusikalla ja ripottele vehnäleseet pinnalle. Paista 200 asteessa noin 1 1/2 h kunnes pinta on kauniin värinen.

PV-annoksina yksi annos sisältää 0,75 keltaista ja 2 vihreää.

Huom! HK:n porkkanalaatikko 1 dl (100 g) PV-annoksina 1 keltainen, imelletty perunalaatikko 1 keltainen, maksalaatikko 1 keltainen.

Sivun yläreunaan


  Porkkanalaatikko mannasuurimoista (Kaisili/PV-ohje)
8 annosta
Pisteitä/annos: 1 Pisteitä/ohje: 8

1 kg Star+ porkkanoita pilkottuna
1 dl Pirkka-kasvirasvakermaa (rasvaa enintään 15 %)
0,75 dl Pirkka-mannasuurimoita
1 dl porkkanoiden keitinlientä
(ripaus suolaa)
1 tl Pirkka-margariinia voiteluun

1. Keitä porkkanat kypsiksi ja soseuta ne tehosekoittimella tai puristamalla siivilän läpi.

2. Lisää kasvirasvakerma, mannasuurimot ja keitinlientä. Mausta halutessasi suolalla.

3. Laita seos voideltuun uunivuokaan ja kypsennä 150 asteessa noin 1,5 tuntia, kunnes laatikon pinta on kauniin ruskea.

Sivun yläreunaan
  Joulumuorin porkkanalaatikko (Puolikuu)
6 annosta

1 dl puuroutuvaa riisiä
3 dl vettä
4 dl maitoa (rasvaa 0-1%)

Keitä nämä puuroksi.

1 kg keitettyä ja soseutettua porkkanaa 2 kananmunaa
2 rkl siirappia
1 tl suolaa
1-2 tl muskottipähkinää
1/4 tl valkopippuria

Lisää nämä puuron joukkoon ja sekoita. Kaada seos vuokaan, kuvioi pinta lusikalla painelemalla.

2 rkl vehnäleseitä
2 tl margariinia pieninä nokareina

Laita leseet ja margariini vuoan päälle. Paista 200 asteessa noin tunti, kunnes pinta on saanut kauniin ruskean värin.

PV-annoksina yksi annos sisältää 1 keltaisen, 1,75 vihreää ja 1 punaisen.

Huom! HK:n porkkanalaatikko 1 dl (100 g) PV-annoksina 1 keltainen

Sivun yläreunaan


  Rosolli (Puolikuu)
5 annosta

2 keskikokoista perunaa
2 porkkanaa
3 etikkapunajuurta kuutioina
1-2 maustekurkkua pieninä kuutioina
1-2 hapanta omenaa kuorittuna ja pieninä kuutioina
1 pieni sipuli pieninä kuutioina

Keitä perunat ja porkkanat kypsiksi, anna jäähtyä. Kuori jäähtyneet kasvikset ja pilko pieniksi kuutioiksi. Sekoita kasvikset kevyesti keskenään tai aseta eri kasvislaadut värikkäiksi raidoiksi esim. pitkänomaiselle tarjoiluvadille.

PV-annoksina yksi annos sisältää 0.25 keltaista + 1.5 vihreää.

HK:n valmisrosolli, joka ei sisällä perunaa 100 g PV-annoksina on 1 vihreä.

Sivun yläreunaan


  Kevyempi rosollin kastike (Puolikuu)
6 annosta

5 dl maustamatonta rasvatonta jogurttia
punajuuren keitinlientä
sitruunamehua tai etikkaa
makeutusjauhetta
sitruunapippuria
suolaa

Valuta jugurtti esim. laittamalla se suodatinpussissa kahvinkeittimen suodattimessa. Anna valua ainakin tunti. Suodattimeen jäänyt jogurtti on paksua ja smetanamaista, mutta täysin rasvatonta. Lisää jogurttiin punajuuren keitinlientä ja mausteet ja sekoita.

Sivun yläreunaan


  Kevyemmät joulutortut (Puolikuu)
10 pienehköä torttua

2 dl vehnäjauhoja
1 kananmuna
100 g maustamatonta kevyttuorejuustoa (rasvaa 11-20 %)
ripaus suolaa

Täyte:
10 kuivattua luumua

Sekoita kaikki taikinan ainekset keskenään ja vaivaa taikinaksi. Valmista täyte kiehauttamalla luumut vesitilkassa. Luumujen turvottua sekoita soseeksi. Tee taikinasta torttupohjia joko muotilla tai leikkaamalla se kymmeneksi neliön muotoiseksi palaksi. Tee viillot neliöiden kulmista noin 3 cm:n päähän keskustasta ja lusikoi täytettä keskellä. Käännä täytteen päälle kulmat sakaroiksi ja paina tiiviisti kiinni. Voitele tortut kananmunalla ja paista 200 asteessa noin 10-15 min kunnes tortut ovat kauniin ruskeita.

Yksi torttu PV-annoksina 1 keltainen + 0.25 vihreää. Points-pisteet/torttu: 2 Points-pisteitä/ohje: 16,5

HUOM! Raision valmiit taikinalevyt 500 g pakkaus (12 torttua) yksi torttu 6 punaista, isot lehtitaikinalevyt 800 g (25 torttua), yksi torttu 4 punaista.

Sivun yläreunaan


  Jouluinen ”juusto”kakku (Pömppä)

3 dl murskattuja pipareita
vettä/laimeata mehua

Lisää nestettä vain sen verran, että seoksesta tulee mahd. kovaa tahnaa. Painele seos irtopohjavuoan pohjalle.

3 dl maustamatonta tai luumujogurttia
1 prk maitorahkaa
2 kananmunanvalkuaista
3 rkl luumuhilloa tai
6 kpl kuivattuja luumuja liotettuna ja soseutettuna + makeutusainetta
liivatejauhetta ja vettä

Vatkaa kananmunanvalkuaiset kovaksi vaahdoksi. Liuota liivatejauhe veteen purkissa olevan ohjeen mukaan (purkissa ohje myös tarkka ohje hyytelöön tarvittavasta määrästä). Sekoita jogurtti, maitorahka, luumuhillo ja liuennut liivate huolellisesti keskenään. Maista ja lisää tarvittaessa makeutusjauhetta. Lisää viimeiseksi vaahdotetut valkuaiset varovasti sekoittaen. Kaada piparitahnan päälle, tasoita pinta ja laita kylmään jähmettymään vähintään 4:ksi tunniksi.

"Saat ohjeella tehtyä myös hyydykkeen jälkiruoaksi, jos jätät ohjeesta pois piparipohjan ja kaadat hyydykemassan pinnoitettuun kuivakakkuvuokaan.Olen tätä samaa soveltanut myös vähemmän jouluisena; pipareiden tilalle muita keksejä, hedelmiä tai marjoja vaahdon mauksi."

Sivun yläreunaan
  Maksapasteijalla täytetyt hapankorppurullat (Kaisili/PV-ohje)
8 rullaa
Pisteitä/annos: 0,5 Pisteitä/ohje: 4

8 Pirkka-hapankorppua
1,5 dl lihalientä
3 rkl maksapasteijaa (rasvaa enintään 5 %)
2 rkl tuoretta persiljaa hienonnettuna

1. Kasta hapankorput kuumaan lihaliemeen ja nosta leikkulaudalle vetäytymään sileämpi puoli alaspäin.

2. Sekoita persiljasilppu maksapasteijaan.

3. Voitele yksi hapankorppu maksapasteijalla ja rullaa tiiviiksi rullaksi. Laita rulla tarjoiluvadille saumapuoli alaspäin. Tee loput hapankorput samoin.

Sivun yläreunaan
  Siika-hapankorppupalat (Kaisili/PV-ohje)
12 palaa
Pisteitä/annos: 1 Pisteitä/ohje: 12,5

100 g graavisiikaa
0,5 dl tuoretta tilliä hienonnettuna
4 rkl yrtti-pippuri tuorejuustoa (rasvaa enintään 20 %)
12 kpl Pirkka-hapankorppua
2 dl kalalientä
0,5 dl maustamatonta rasvatonta jogurttia suodatettuna
tuoretta tilliä koristeluun

1. Nypi siikafileistä ruodot ja leikkaa filee ohuiksi siivuiksi. Sekoita tilli tuorejuuston joukkoon.

2. Levitä leikkuulaudalle n. 30 cm x 30 cm pala alumiinifoliota ja sen päälle tuorekelmua. Sivele 4 hapankorppua kalaliemeen kastetulla pullasudilla ja voitele tuorejuustolla. Aseta voidellut hapankorput vieriviereen tuorekelmun päälle. Levitä päälle puolet siikafileistä.

3. Voitele jälleen 4 hapankorppua tuorejuustolla ja aseta voideltu puoli siikakerrosta vasten. Kostuta hapakorpun paljas puoli kalaliemellä ja voitele sitten myös tämä puoli tuorejuustolla. Aseta loput siikaviipaleet voideltujen hapankorppujen päälle ja niiden päälle jälleen voideltu hapankorppukerros.

4. Kostuta lopuksi hapankorput päältä, mutta jätä voitelematta. Kääri kelmuun ja folioon ja laita jääkaappiin kevyen painon (esim. lautasen) alle tiivistymään yön yli. Leikkaa 12 annospalaan ja koristele nokareella suodatettua jogurttia ja tillillä.

Sivun yläreunaan

 

 

 


Viimeksi päivitetty 3.8.2004
kevyt_elama(at)yahoo(piste)com